Sitä on jotenki nii väsyny miettimää ja pelkäämää ja toivomaa. Mie jos saisin,ottasin sen miehen kokonaa ihelleni nyt heti samantien taas uuellee. Miula on niin hyvä olla sillo ku oon hänen kans mut sillo ku en oo eikä hänest kuulu mittää mie stressaan ja stressaan et kuuluukoha hänest ennää ollenkaa.
Olis nii paljo helpompaa ku vois vaa seurustella taas ni voisin luottaa eikä miu tarvis miettii et kenen kans hää aikaasa viettää ja kenelle hää kirjottellee ja soittelee. Se koskee minnuu,tosi paljo.
Mie ku en ossaa päästää irti enkä halluu. Miula on nii hirvittävän hyvä olla sen miehen kans. Mie en vaa ikinä tiijä hänen tunteista,onks niitä ennää ollenkaa vai pittääks hää minnuu yhteyttä vaa siks etten unohtas hänen olemassaolloo ja et hää saap sillo ku vähä vihjasee. Et oonko mie vaa hätävara? Väsyttää..